TUNNETAITOJA LISÄTYSSÄ TODELLISUUDESSA, FLOSSAA TUNTEELLA -KISA KOULULUOKILLE!

3DBear haastaa koululuokat liikkumaan ja  flossaamaan Roni Backin tahtiin! Yhdistämme  flossaushaasteeseen myös aina ajankohtaisen tunnetaitojen harjoittelun. Samalla flossaaminen toimii erinomaisena liikuntavälipalana oppituntien lomassa. Kilpailuun voi osallistua 17.10.2018 asti. Tarkemmat ohjeet tämän tekstin lopussa.

IMG_5393.jpg

Taito tunnistaa ja havaita omia tunteitaan on itsetuntemuksen perusta.  Tätä kykyä tarvitsemme myös toisten tunteiden ymmärtämisessä ja kaikissa arjen vuorovaikutustilanteissa. Jos emme pysty tunnistamaan omia tunteitamme, on niitä vaikea hallita tai esimerkiksi ymmärtää toisten tunteita. Tunteiden ymmärtämiseen liittyy taito nähdä niiden syitä ja seurauksia. Mikäli tunteitaan ei ymmärrä tai näe niihin liittyviä syitä ja seurauksia, saattaa jäädä tunteiden armoille ja vietäväksi. Omia tunteitaan ymmärtävä sen sijaan pystyy toiminnassaan ja päätöksissään helpommin pysähtymään ja harkitsemaan oman toiminnan seurauksia. Tämä tarkoittaa esimerkiksi taitoa ilmaista myönteisiä tunteita tai kykyä kanavoida pettymyksiä ja haastavia tunteita siten, etteivät ne ole vahingoittavia. Lisävinkkejä tunnetaitojen harjoitteluun lisätyssä todellisuudessa löydät täältä: https://docs.google.com/presentation/d/1YnYr2l-KRuJK4LZwVqNtVtg1oMq6O07KkK2L6LR8qiA/edit#slide=id.g3c22cc14d2_0_242

Suomen suosituin videobloggari Roni Back on tehnyt yhteistyötä 3DBearin kanssa. Tuhannet lapset ja nuoret ovat syyskuun aikana ladanneet 3DBear AR-sovelluksen ja luoneet omia 3D-mallejaan lisätyssä todellisuudessa. 3DBear AR-sovelluksessa oleva flossaava Ronin malli onkin päätynyt monen lapsen tai nuoren Instagram kuviin.

IMG_5383.jpg
IMG_5386.jpg

Nyt toivomme mahdollisimman monen koululuokan osallistuvan flossaushaasteeseen ja samalla liikkumaan ja harjoittelemaan tunnetaitoja!

NÄIN OSALLISTUT HAASTEESEEN:

  1. Lataa sovellus täältä: https://3dbear.io/koti/

  2. Tehtävä: Flossaa luokan kanssa Ronin 3D-mallin tahdissa. Ilmentäkää flossatessa yhdessä valittua tunnetta. Voiko tunne tarttua?

    • Oma kehonkieli ja ilme flossatessa

    • Millä värillä kuvaisit iloa, kiukkua, surua...?

    • Vaihda Ronin 3D-mallin väriä sovelluksessa kuvaamaan tunnetta parhaiten.

  3. Ota yhteisflossauksesta kuva tai video ja osallistu kilpailuun.  Lähetä kuva tai video osoitteeseen maria@3dbear.fi. Kilpailuaikaa 17.10. asti.

Palkinto: Voittajaluokalle 3d-tulostettu Ronin hahmo ja vuoden ilmainen 3DBear AR luokkalisenssi haasteeseen osallistuneille luokille.*




*) Kilpailuun lähetettyjä kuvia tai videoita ei jaeta julkisesti ilman koulun ja opettajan lupaa. Luokkalisenssi edellyttää opettajan osallistumista haasteen koordinointiin.

Instagram-kuvat julkaistu tekijöiden luvalla.