TAKKissa VR-teknologian koetaan tuovan arvoa opetukseen myös kädentaitoja vaativilla aloilla

Noora Nyberg

Tampereen aikuiskoulutuskeskus TAKKin strategisena painopisteenä on etä- ja verkko-opetuksen sekä henkilöstön digiosaamisen kehittäminen, ja näihin teemoihin panostetaan. TAKKin arvo on olla rohkea edelläkävijä, ja organisaatiossa kannustetaan rohkeasti erilaisiin kokeiluihin. Tämä johti syksyllä 2022 VR-oppimisympäristöjen kehittämiseen sosiaali- ja terveysalalle, autoalalle ja sähköalalle. 

Yhteistyöprojektissa 3DBearin kanssa lähdettiin liikkeelle TAKKin koulutusalojen tarpeista, jotka oli valmiiksi kartoitettu ennen yhteiskehitysprojektin aloittamista. Projektissa vahvasti mukana ollut TAKKin kehittämiskoordinaattori Tuuli Oksanen korostaa, että on tärkeä ymmärtää VR-ympäristöt osana muuta opetusta: “--Nämä ympäristöt eivät missään nimessä korvaa perinteistä opetusta vaan tukevat sitä.” Tuuli nostaa esille, että ympäristöt mahdollistavat esimerkiksi aiheeseen tutustumisen ja perehtymisen etukäteen, asioiden läpikäymisen itsenäisesti opetuksesta poissaollessa sekä erityisesti harjoittelun toistot, mikä hyödyttää työvaiheiden oppimista. 

”Edelleen joskus kuulee, että virtuaalisten ympäristöjen pelätään korvaavan oikean tekemisen esimerkiksi kädentaitoaloilla. On tärkeää korostaa, että ympäristöt tuovat lisäarvoa, eivätkä korvaa”, Tuuli jatkaa.

Virtuaalitoteutukset mahdollistavat tutustumisen erilaisiin työskentely-ympäristöihin

Sosiaali- ja terveysalalle toteutetussa VR-oppimisympäristössä lähihoitajaopiskelijat pääsevät harjoittelemaan asiakaslähtöistä suunnittelua vammaistyössä. Opiskelijan tehtävänä on vierailla itsenäisesti virtuaalisessa tuetun asumisen yksikössä, kerätä tietoja siellä asuvasta asiakkaasta ja laatia tämän jälkeen palvelusuunnitelma keräämänsä tiedon pohjalta yhdessä muiden opiskelijoiden kanssa virtuaalisessa kokoushuoneessa. Oppimisympäristö mahdollistaa kaikille opiskelijoille vierailun tuetun asumisen yksikössä, mikä ei aiemmin ole ollut mahdollista. 

Opiskelija pääsee itsenäisesti tutustumaan tuetun asumisen yksikköön.

Systemaattisen vianhaun harjoittelu virtuaaliympäristössä

Autoalan toteutuksessa lähdettiin vastaamaan työelämästä esiin nousseeseen tarpeeseen kehittää opiskelijoiden systemaattisen vianhaun taitoja. Opiskelijan tehtävänä on selvittää, mistä auton lisälämmittimen vika johtuu. Toistuvan harjoittelun myötä opiskelija oppii hyödyntämään systemaattista vianhaun mallia myös käytännön työssä.

Opiskelija selvittää vuokaavion avulla vaihe vaiheelta, mistä lisälämmittimen vika johtuu.

Aktiivinen oppiminen osana lakisääteistä turvallisuusperehdytystä

Sähköalalla toteutettiin sähköhallin ja sen käytön lakisääteinen turvallisuusperehdytys virtuaalisesti. Virtuaalinen turvallisuusperehdytys aktivoi opiskelijaa pohtimaan turvallisuuteen liittyviä tekijöitä huomattavasti aktiivisemmin kuin perinteisessä turvallisuuskävelyssä. VR-ympäristössä tehtäviin on vastattava oikein, jotta pääsee eteenpäin. Näin varmistetaan, että opiskelija on ollut riittävän tarkkaavainen ja aidosti oppii toimimaan oikein erityyppisissä tilanteissa. Perinteisen turvallisuuskävelyn lisäksi on nyt mahdollisuus virtuaaliseen turvallisuusperehdytykseen, jonka jokainen voi suorittaa omaan tahtiin itselle sopivalla hetkellä.

Opiskelijan on tunnistettava hallista kaikki turvallisuuteen vaikuttavat tekijät, jotta hän saa suoritettua turvallisuusperehdytyksen hyväksytysti.

Yhteiskehitysprojekti jalkauttaa osaamisen kouluttajille

Kuten jokaisessa 3DBearin projektissa, TAKKin kouluttajat olivat vahvasti mukana sisältöjen kehittämisessä. Kouluttajille on aidosti annettu resursseja VR-kehittämiseen. Tuuli kokee tämän tärkeänä: “Kehitystyöhön täytyy varata aikaa kerralla, ei tunti silloin, tunti tällöin. Ei voi olla sellaista, että se tulee viikkotuntien päälle.” Projektista 3DBearin puolelta vastannut Noora Nyberg toteaa, että tämä myös näkyi kouluttajien innostumisessa: “Heti alusta alkaen kouluttajilla oli ajatus itsenäisestä sisällön jatkokehityksestä, mikä osoittaa omistajuutta projektista.” 

Nyt kouluttajat rakentavat sote-alalle virtuaalista hyvinvointikeskusta. Opiskelijat pääsevät harjoittelemaan erikoistumisalojen käytännöntaitoja kattavasti - ilman VR-ympäristöjä tämä ei olisi mahdollista.

Kouluttajat pitivät 3DBearin kanssa tehdyn yhteistyön suurimpana antina sitä, että he oppivat, mitä virtuaalisen oppimisympäristön suunnitteluprosessi pitää sisällään ja mihin asioihin suunnittelussa tulee kiinnittää huomiota. “Kun kyseessä on itselle uusi asia, kuten tällainen suunnitteluprosessi, on tehokkaampaa lähteä kokeiluun, kun on yhteistyökumppani, joka tietää prosessin ja ohjaa sen. Varmasti olisimme itsekin voineet lähteä tekemään, mutta se olisi vaatinut paljon enemmän aikaa ja resursseja. Suunnittelusta ja luomisen prosessista olemme oppineet hirveästi projektien aikana, ja vähän niin kuin skipanneet erehdykset”, Tuuli kommentoi. Toteutetun projektin myötä kouluttajien pystyvyyden tunne virtuaalisten oppimisympäristöjen luomiseen vahvistui merkittävästi. Saadun osaamisen myötä kouluttajat voivat jatkaa VR-ympäristöjen kehittämistä nyt itsenäisesti.

Lisätietoja projektista antaa:

Tuuli Oksanen

Kehittämiskoordinaattori TAKK

tuuli.oksanen@takk.fi

 

Noora Nyberg

Yhteyshenkilö projektissa 3DBear

noora@3dbear.fi 

Previous
Previous

Immersive space supports special needs students in Savon ammattiopisto