Lasten luovuuden herättäminen pelastaa maailman muoviroskalta

Kuvittele suomalaisen mökin ranta. Lapsi leikkii kaarnaveneellä, korjaten ja hoivaten. Hän tuntee iloa rakentamastaan. Lapsen vanhempi katsoo vierestä – ja tuntee ylpeyttä lapsestaan ja yhteisestä rakentamiskokemuksesta.

Seuraavaksi mieti lasta leikkimässä suuryrityksen tuottamalla rakennussarjalla. Öljystä tehty muovi tekee pinnat sileiksi – toisin kuin kaarnaveneessä. Sileydestä lapsi ei välitä, vaan siitä, että yksi osista on hukkunut. Erikoisosia ei voi korvata. Lapsi hylkää lelun ja siirtyy seuraavaan.

Pian rakennussarja päättyy kaapin pohjalle ja aikanaan kaatopaikalle.

Kumman kokemuksen lapsi muistaa aikuisena?

Kaarnavene.jpg

Olemme kaikki olleet lapsia joskus, ja moni on myös vanhempi. Harva meistä muistaa niitä kliinisiä, valmiiksi koottuja ja ympäristöä kuormittavia muovileluja, joita saimme lahjaksi vaikka jouluna tai syntymäpäivänä.

Mutta jokainen muistaa lelut, jotka on itse rakentanut.

Monet muoviroskat päätyvät lasten kaivamana Ganges-joen jätetunkioilta pyhää jokea pitkin valtamereen (esim. BBC:n video tai The Guardianin artikkeli) ja edelleen merten eläinten haitaksi. Merikilpikonna (esim. One Green Planet) on vain yksi vaarassa olevista eläimistä, joihin tämä vaikuttaa.

EU:n uudessa muovistrategiassa pyritään siihen, että kaikki muovi olisi kierrätettävissä vuoteen 2030 mennessä ja keinoina ovat lähinnä nykyjärjestelmän tehostaminen.

Tämä ei tule riittämään tai onnistumaan ennen kuin onnistumme muuttamaan suuyritysten taloudellisia kannustimia tuottaa suurilla katteilla ja valtavilla volyymeillä yhä lisää muovikrääsää.

Parhaita vipuja nykyjärjestelmän muuttamiseksi on herättää lasten sisäsyntyinen luovuus. Tämän väitteen perustelemiseksi haluan jakaa kanssasi tarinan.

Me 3DBearissa vierailemme koululuokissa ympäri maailman. Olemme todistaneet lukuisia kertoja, kun lapsi, jota on pidetty huonona oppilaana, on loistanut päästessään tekemään omin käsin ja oppimaan sitä kautta.

Olemme nähneet yhdysvaltalaisessa julkisessa koulussa, kuinka poliisisaattueessa liikkunut poika tuli tiedeluokkaan ja teki koko luokan upeimman tulkinnan koulukirjaston rakenteilla olevasta medianurkkauksesta. Hän otti mallistaan kuvan lisätyssä todellisuudessa ja esitteli sitä koko luokalle. ”This is creativity”, totesimme.

Olemme nähneet kuinka Suomessa maahanmuuttajatyttö, joka ei osaa kieltä, ilmaisee ajatuksiaan 3D:n avulla ja kukoistaa. Hänen 3D-mallinsa tulostettiin 3D-tulostimella.

Tulevina vuosina olemme astumassa uuteen digitaalisen disruption aikaan, jonka kattoteema on esineiden digitalisaatio.

Aikaisemmat digitalisaation vaiheet ovat vaikuttaneet kulutustottumuksiimme merkittävästi. Harva meistä enää ostaa musiikkia menemällä fyysiseen liikkeeseen ja ostamalla fyysistä CD-levyä. Sen sijaan maksamme digitaalisesta musiikista, jota striimaamme käyttäen striimauspalvelua.

Esineiden digitalisaation myötä monia esineitä, kuten leluja, ei enää osteta valmiina kaupasta. Niitä luodaan itse, osa alusta loppuun, osa yhdistelemällä muiden malleja. Samalla lelujen kauppa siirtyy entistä vahvemmin verkkoon.

Muovileluja myyvien yritysten liiketoiminta on myydä muovia. Suuryrityksen miljardivoitoille olisi kauhistus jos lapset voisivat itse valmistaa tarvitsemansa lelun osan tai koko lelun tai – mikä vielä pahempaa – kierrättää muovin uusien lelujen materiaaliksi.

Jos maailman lapset oppivat itse tekemään omat lelunsa, käytetyn muovin määrä maailmassa vähenee, ei kasva. Lasten luovuuden herättäminen tarkoittaa siirtymää pois kulutustavaroiden kerskakulutuksesta kohti luomiskokemusten jakamista.

Mikä tärkeintä: mahdollistamme uudenlaisen luovuuden lapsille ympäri maailman.

Palataan Ganges-joen rannan jätetunkioihin. Se muovijätettäsi tonkiva lapsi voisi olla osa ns. luovaa luokkaa. Ja entäs tuo muovilelulla leikkivä suomalaislapsi? Mihin kaikkeen hän voisikaan pystyä, jos saisi tehdä itse?

3DBearin visio on antaa kummallekin mahdollisuus: luoda ja oppia tekemällä itse. 

Kirjoittaja on 3DBearin toimitusjohtaja

 

Suomi
Svenska
English